lauantai 21. maaliskuuta 2015

Sokaistuneet

Tällä viikolla lehdissä oli vain yksi ainoa puheenaihe, nimittäin auringonpimennys. Sitä hehkutettiin etukäteen, tapahtumapäivänä sekä vielä sen jälkeenkin. Sitä odotettiin kuin kuuta nousevaa, mutta mitä sitten tapahtui?

Hakiessani torstaina mademoisellea koulusta, vastaani juoksi hyvin kiihtynyt pieni tyttö.
-Äiti, huomenna on éclipse solaire! Emme saa ruokaa! Pitää ottaa eväitä kouluun. Teethän minulle voileipiä, ja karkkejakin saa ottaa mukaan. Ihan kamalaa, me ei päästä ulos koko päivänä!

Huh, mikä vauhti. Kun joukkoon liittyi vielä pari kaveria, jotka myös kertoivat yhteen ääneen seuraavan päivän suuresta ihmeestä, jouduin rauhoittamaan pikku neidin paikalleen. Kävi ilmi, että oppilaat pidettäisiin luokissa auringonpimennyksen ajan ja opettaja oli tähdentänyt ettei aurinkoa saisi katsoa, koska silloin voisi sokeutua.

Kotimatkalla sain vihdoin mademoisellen ymmärtämään, että voileipiä tai mitään muutakaan ihmeellistä ruokaa ei kouluun tarvitsisi viedä. Lounas tarjottaisiin ihan tavalliseen tapaan, mutta aamupäivän välipala pihalla jäisi väliin. Pikku neiti sai minut kuitenkin lupaamaan jotain pientä syötävää, vaikka karkkia kieltäydyinkin kouluun ostamasta.
-Mieti nyt, emme saa mennä ulos ollenkaan. Me voidaan kuolla nälkään!

Automatka sujui hiljaisuudessa, kunnes kuulin takapenkiltä nyyhkäisyjä ja lopulta ulos tuli myös iso parkaisu.
-Minua pelottaa! En halua sokeutua!
Just. Opettajan ja koko koulun hypetys olivat saaneet mademoisellen aivan tolaltaan, lopputuloksena iso itku ja pelko tulevasta. Loppumatkan sain vakuutella kautta kiven ja kannon, että auringonpimennyksessä ei ole mitään pelättävää, kunhan ei katso suoraan aurinkoon ilman suojalaseja.

Kotiin päästyämme esikoinen soitti hätääntyneenä kaveriltaan olinko lukenut koulusta tulleen tärkeän sähköpostiviestin. Minä tietysti luulin oitis, että kyseessä on luvaton poissaolo, tunnilta myöhästyminen tai ehkä jopa joku vakavampi rikkomus. Mutta ei, kyse oli tietenkin seuraavan päivän auringonpimennyksestä. Isoveli halusi vain varmistua, että puhuisin pikkusiskolle ja varmistaisin, että hän ei vahingossakaan katso aurinkoon ja sokeudu.

Koko ilta menikin sitten asiasta keskustellessa, laukkua pakatessa ja huoneesta toiseen ravatessa. Isillekin piti jossain välissä soittaa, sillä jos tieto sokeutumisen vaarasta ei vaikka olisi kulkenut työpaikalle saakka. Huokaisin helpotuksesta, kun sain neidin sänkyyn ja nukahtamaan, ilman huolta huomisesta.

Perjantain vietin ystäväni kanssa Marseillessa vieraillen Longchampin taidemuseossa. Aamupäivä oli harmaan pilvinen ja tullessamme ulos museosta, muistimme auringonpimennyksen. Missä välissä se edes tapahtui? Me ainakaan emme huomanneet mitään kävellessämme kaupungin katuja ja päivittäessämme kuulumisia. 

Paljon melua tyhjästä ja onneksi mokoma pimennys ei mademoisellen elämää heti uudelleen järkytä. Yhdentoista vuoden päästä minun tuskin enää tarvitsee lohdutella auton takapenkillä nyyhkyttävää pikku tyttöä, joka pelkää sokeutuvansa tai haalia lähikaupasta eväitä nälkäkuoleman varalle. 

P.S. Tällä kertaa mennään valitettavasti mobiilikuvilla. Keskimmäinen kuva on otettu juuri auringonpimennyksen aikaan ja nyt jälkikäteenkin katsoessa, pilviverho on kyllä niin paksu ettei siitä erota yhtään mitään. 






maanantai 16. maaliskuuta 2015

Provencen sydän

Sunnuntainen iltakävely kotikaupunkimme hiljaisilla kujilla toi mieleen jälleen sen, miksi pidän niin kovasti tästä provencelaisesta pikkukaupungista. Vaikka Nizza ja Côte d`Azur ovatkin turistien suosiossa, en vaihtaisi tätä rennon tyylikästä kaupunkia mihinkään. Täällä on kaikki, mitä tarvitsemme ja vielä vähän enemmänkin.

Aix en Provence viehättää ennen kaikkea kauneudellaan. Se on kaunis kaikkina vuodenaikoina, vaikkakin eri tavalla. Kesän helteet houkuttelevat viilentymään suihkulähteiden äärelle ja kahviloiden terasseille. Talvella sen sijaan vetäydytään ravintoloiden sisätiloihin takkatulen ääreen ja nautitaan kaupungin rauhallisista kaduista, jotka eivät ole täynnä risteilyturisteja.

Aix en Provence on tunnettu erityisesti toreistaan, joita löytyy keskustasta viikon jokaisena päivänä. Yksi myy vihanneksia, hedelmiä ja yrttejä, toinen kukkia ja kolmas sisustustavaraa ja kankaita. Tarjolla on myös antiikkia, marokkolaista keramiikkaa sekä punottuja torikasseja. Jokaiselle elintarvikkeelle tai herkulle on oma erikoiskauppansa ja jokaisella aixilaisella on oma mielipiteensä siitä, mikä liike myy parasta tuotetta. Ja entäpä sitten viini? Parempaa roseeta ei löydy mistään, ainakin jos kysyy paikallisilta.

Kaupunki houkuttelee ihmisiä liikkeelle ympäri vuoden erilaisilla tapahtumilla. Tammikuun loppiaiskulkue tuo kaduille perinteiset provencelaiset käsityöläiset vanhoissa asuissaan, unohtamatta lampaita, aaseja, hevosia ja kameleita. Huhti-toukokuussa juhlitaan karnevaaleja, jotka järjestetään muista kaupungeista poiketen vasta kevätauringon lämmittäessä katuja. Kesäkuun juhannusjuhlissa sytytetään tulet isolle Rotonden suihkulähteelle ja heinäkuussa kuunnellaan oopperaa pääkatu Cours Mirabeaulla. Syksy tuo tullessaan sadonkorjuujuhlat ja ennen joulua nautitaan joulukadusta sekä oliivimarkkinoista. Parasta on kuitenkin se, että kaupunki elää ulkona ja elämästä otetaan ilo irti vuodenajoista riippumatta.

Aix en Provence ei ole lintukoto, mutta silti turvallinen pikkukaupunki. Kaduilla voi kulkea rauhassa ja ilta-aikaankaan ei tarvitse pelätä, kunhan pitää maalaisjärjen mukana. Ihmiset ovat rehellisiä ja auttavaisia, jos vain osaat itse käyttäytyä. Englannilla pärjää, mutta muutama sana ranskaa ei ole koskaan pahitteeksi ja positiivinen asenne auttaa aina. Liikenne on sujuvaa, mutta vaatii pitkää pinnaa, niin kuin kaikkialla Etelä-Ranskassa.

Vaikka Suomessa kotimme on pikkuisessa maalaiskylässä, ei kaupunkiasumiseen tottuminen ollut vaikeaa. Aixissa on paljon puistoja ja puita, mikä tekee sen vehreäksi ja viihtyisäksi. Metsään ja luontoon pääsee helposti, sillä läheinen Mont Sainte Victoiren luonnonpuisto luo upeat puitteet ulkoiluun. Meren rannalle ajaa reilussa puolessa tunnissa ja kuka suurkaupungin vilinää kaipaa, miljoonakaupunki Marseille on vain 30 km:n päässä Välimeren rannalla.

Kaikelle on tietysti hintansa ja Aixissa aivan kirjaimellisesti. Kaupunki on nimittäin yleiseen hintatasoon verrattuna kallis, varsinkin jos miettii asumiskustannuksia. Moni ranskalainen ihastelee Aix en Provencea ja lähikyliä, mutta harvalla on varaa ostaa aitoa provencelaista taloa ainakaan kaupungin läheltä. Tästä voi kiittää niitä monia raharikkaita ulkomaalaisia, jotka kiinnostuivat aikoinaan Provencesta Peter Maylen tarinoiden perusteella. Eikä suosio näytä hiipuvan, sillä siitä pitää huolen yli 300 aurinkoista päivää vuodessa.

Jos nyt saisimme valita asuinpaikkamme uudestaan, valinta olisi edelleen sama. Emme vaihtaisi okrankeltaisen vanhan kaupungin kujia ja kauniita suihkulähteitä toreineen mihinkään. Aix en Provence on Provencen sydän, joka on melkeinpä liian kaunis kaupungiksi.