lauantai 24. tammikuuta 2015

Salaperäinen Château Simone

Teimme hiljattain viinitilavierailun Meyreuiliin vain muutaman kilometrin päähän kodistamme. Kaunis Château Simone on piilossa metsäisessä vuorenrinteessä ja sinne ei noin vain eksy ellei tiedä olevansa varta vasten paikkaan menossa. Monsieur kuuli ensimmäisen kerran Château Simonesta työkaveriltaan ja viinitila jäi kummittelemaan mieleemme. 

Château Simonessa on viljelty viiniä ikiajoista saakka ja tilalla asui aikoinaan Aixin karmeliittamunkkien yhteisö. Rougier suvun omistuksessa Château Simone on kuitenkin ollut jo 1830-luvulta saakka ja suvun perinteet viininviljelyssä jatkuvat edelleen. Kaikki rypäleet kerätään käsin ja ne laitetaan pieniin 40 kg puusaaveihin. Ennen puristusta sato perataan vielä uudestaan ja siitä poistetaan mahdolliset huonot rypäleet. 

Simonen viinitilalla on vain 20 hehtaaria viinitarhoja, jotka sijaitsevat 150-200 m korkeudessa Montaignet vuoren koillisrinteillä, suojassa talven kylmiltä tuulilta. Ihanteelliset olosuhteet viininviljelylle tuo kalkkikivipitoinen maaperä, läheinen metsä, Arc-joen kosteus sekä suojainen puolikuun muotoinen vuorenrinne. 

Viinitarhoja Simonessa on vähän, mutta niistä saatavat viinit ovat korkealuokkaisia ja ne ovat saaneet Appellation d`Origine Contrôlee -alkuperämerkinnän jo 1940-luvun lopussa. Pienellä Paletten viininviljelyalueella on itse asiassa vain kaksi tilaa, joista Simone on toinen. Koska tuotanto on pientä ja viiniä viedään myös ulkomaille, Simonen viinit eivät ole sieltä halvimmasta päästä. Lähikaupassamme on vaihtelevasti myynnissä tilan punaviiniä, mutta paikan päällä hinta oli muutaman euron halvempi. 

Munkit rakensivat tilan upeat viinikellarit jo 1500-luvulla ja Rougierin suku on niitä sittemmin vielä laajentanut. Useat tammitynnyrikellarit sijaitsevat eri tasoissa ja niissä on kaunis holvikatto. Pulloissa on edelleen alkuperäinen etiketti ja pullon muotokin on hyvin perinteinen. 

Kun vierailimme châteaussa, saimme yllätykseksemme tietää, ettei tilalla ole viininmaistelua lainkaan. Muutenkin viinitila oli hiljainen, olimme sen ainoat asiakkaat ja emme siitä syystä lähteneet edes kiertelemään kauniissa puutarhassa, varsinkin kun tila ilmiselvästi oli perheen yksityinen koti. Simonessa ei myöskään ollut minkäänlaista tutustumiskierrosta, mutta halutessaan sitä varmaan voi etukäteen tiedustella.

Olimme hieman pettyneitä vastaanottoon, vaikka viiniä myynyt nuori nainen olikin hyvin ystävällinen. Toisaalta ymmärsimme sen, ettei tilalla ole mitään tarvetta järjestää turistikierroksia tai muuta häslinkiä. Viini käy laatunsa takia kaupaksi ilmankin ja muuta oheisohjelmaa ei tarvita. Kaikesta huokui perinteinen ranskalainen viinitilan henki ja näköalat kauniille Sainte Victoiren vuorelle olivat kertakaikkisen upeat.

Kaikenkaikkiaan Château Simone on vierailun arvoinen, varsinkin keväällä kun luonto on kauneimmillaan. Todella hyvää viiniä saa hieman kauppoja edullisemmin, mutta sen enempää viinitilavierailusta ei kannata odottaa. Ajattelimme kyllä palata tilalle vielä ystäviemme kanssa uudestaan kevätauringon myötä ja yritämme tiedustella mahdollista kierrosta etukäteen. Yrittänyttä ei laiteta :).


P.S. Viimeisimmässä kuvassa näkyy tilan roseeviini, joka poikkeaa tummalla värillään huomattavasti Provencen muista roseeviineistä. Château Simonen rosee oli todellakin maineensa veroinen, vaikka emme mitään viinieksperttejä olekaan. Suosittelen lämpimästi, mikäli siihen jossakin törmäätte.








maanantai 12. tammikuuta 2015

Muukalaislegioonalaiset


Sunnuntaiajelumme suuntautui viime viikolla hyvin kummalliseen paikkaan, Sainte Victoire vuoren toiselle puolelle, Puyloubierin kylään. Siellä sijaitsee L`Institution des Invalides de la Légion étrangère, jossa asuu ja työskentelee Ranskan muukalaislegioonasta eläköityneitä sotilaita sekä veteraaneja. Mielikuvat Muukalaislegioonasta ova aina olleet hyvin salaperäiset ja on pakko myöntää, että meitä jännitti saapuessamme viiniviljelmien ympäröimälle tilalle. 

Ranskan muukalaislegioona perustettiin jo v. 1831 ja sen tehtävänä oli suojella Ranskan siirtomaita. Salaperäisyys ja hurjat tarinat juontavat juurensa siihen aikaan, kun legioonaan pystyi pestautumaan salanimellä ja -kansallisuudella, mutta tänä päivänä se ei enää toimi rikollisten pakopaikkana. Muukalaislegioonalaiset ovat nykyään osa Ranskan armeijaa ja heitä on mukana mm. YK:n alaisissa tehtävissä eri puolilla maailmaa. Legioonalaisista on vieläkin suurin osa ulkomaalaisia ja koulutus on hyvin vaativa, sillä kyse on Ranskan maavoimien eliittijoukoista.

Ranskan muukalaislegioonan päämaja sijaitsee Aubagnessa, Marseillen itäpuolella, mutta täällä herrankukkarossa emme nähneet vilaustakaan sotilaspukuisista miehistä tai piikkilanka-aitojen ympäröimistä kasarmialueista. Kun saavuimme portista sisäpihalle, tunnelma oli melkeinpä harras. Lipputangossa liehui Ranskan lippu, aukion reunalla vesialtaassa uiskenteli kultakaloja ja piha oli hiljainen. Päärakennuksen takaa löysimme museon sisäänkäynnin sekä pienen myymälän, missä myytiin vaatteita, kirjoja sekä tilan omia viinejä. 

Museossa ovenvartijana toimi vanha ja herttainen monsieur, joka opasti meidät sisään. Olisi tehnyt mieli kysellä herralta paikan historiaa ja tarinoita olisi varmasti riittänyt myös vanhan sotilaan omasta elämästä. Ujous kuitenkin iski ja päädyimme tutustumaan museon vaate- ja varustekokoelmaan, joka kertoi omaa historiaa sotilaiden elämästä 1800-luvun lopusta aina toiseen maailmansotaan asti. Mademoiselle sentään pääsi vanhan herran juttusille ja sai lahjaksi nipun hienoja riikinkukon sulkia. Oikeissa sulissa riitti pikku neidille enemmän ihmeteltävää kuin yhdessäkään lasikaapissa seisoneessa sotilasnukessa. 

Tunnelmat poislähtiessä olivat ristiriitaiset. Toisaalta paikka oli ihmeellinen rauhan tyyssija, mutta toisaalta sen asukkaat olivat varmasti kokeneet elämässään paljon muutakin. Ehkä oli hyvä, että emme saaneet kuulla tarinoita menneistä, ainakin Ranskan viime päivien tapahtumia ajatellen. On kuitenkin lohdullista ajatella, että halutessaan nämä kovia kokeneet miehet saavat elää rauhallista ja seesteistä elämää kauniin Sainte Victoire vuoren kainalossa. 

Viereinen Puyloubierin kylä vaikutti tosi sympaattiselta ja rauhalliselta ranskalaiselta kylältä. Keskustassa oli paljon patikoimasta palaavia ranskalaisia, joten alueella on varmasti hyviä ulkoilureittejä. Maisemat kylästä alas laaksoon ja ylös vuorille olivat huikaisevat. Tänne voisi palata kesäaikaan uudestaan, vaikka vain lounaalle tai kahvikupilliselle, maisemia ja viiniviljelmiä ihailemaan.