sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Luopumisia ja kiitos!

Tänä keväänä mielen on vallanut aika lailla yksi sana. Luopuminen. Olen törmännyt siihen monessa eri asiassa. Olo on ollut surullinen ja haikea, mutta myös kiitollinen. Olemme pikku hiljaa valmistautuneet luopumaan täällä olevista ystävistä, Ranskan kodista ja yleensäkin elämästä täällä.

Jäähyväiset ovat heikko kohtani. Olen joutunut niitä elämässäni tekemään niin monta kertaa eri maissa, että mieluiten jättäisin ne kokonaan väliin. Niihin ei totu eivätkä ne vuosien varrella ole tulleet yhtään sen helpommaksi. Päinvastoin. Vanhetessa ne tuntuvat entistäkin ikävämmiltä. Kiertolaiselämän ehdottomasti vaikein paikka.

Jostain syystä lähteminen aiheuttaa usein myös negatiivisia tunteita lähtöpaikkaa kohtaan. Sitä olen usein ihmetellyt. Mieleen tulevat ne lukuisat vaikeudet, ongelmat ja haasteellisimmat hetket, mitä kussakin asuinpaikassa on kokenut. Eikä tämä koske vain minua, sillä olen kuullut tästä myös muilta lähtijöiltä. Ehkä kyse on psykologisesta itsesuojelusta, jolloin lähtemisestä tulee itselle helpompaa. En tiedä.

Vaikka meillä on muuttoon aikaa vielä reilut pari kuukautta, henkinen lähteminen on alkanut. Haluamme toki vielä nauttia viimeisistä viikoista, mutta koti ei tunnukaan enää samalta, kun koko perhe ei ole enää täällä. Mieli on puoliksi jo muuttanut ja ehkä sekin helpottaa sitä lopullista lähtemistä. Olemme valmiita. Kaikki tarpeellinen on nähty ja koettu, on aika siirtyä eteenpäin.

Varmasti tämä on vaikuttanut myös siihen, että olen valmis luopumaan Naapurina Provencessa blogista. Lähes neljän vuoden blogitaival on tullut maaliin. Blogin piti alunperin olla matkakertomus, mistä sukulaiset ja ystävät voisivat lukea kuulumisistamme. Samalla siitä jäisi meille päiväkirja, jotta muistaisimme tapahtumat vielä vuosienkin päästä.

Ilokseni Naapurina Provencessa on kiinnostanut myös muita ihmisiä ja olen sen kautta päässyt mukaan blogimaailmaan, missä on upeita ja mielenkiintoisia tarinoita eri maista ja kulttuureista. Erityiskiitos teille kaikille ulkosuomalaisille bloggaajille, sillä tämä harrastus on ainakin minulle ollut henkireikä. Miten huikeita paikkoja maailmassa onkaan!

Ainakin tällä hetkellä bloggaaminen on tässä muodossa osaltani tullut tiensä päähän. Tosin jos vieroitusoireet kasvavat liian suuriksi, voihan se olla, että Kissankulman vaaleansinisessä talossa aukeaa vielä uusi sivu. Jos jotain olen tässä elämässä oppinut, se on Never say never again!

Tuhannet kiitokset teille kaikille Naapurina Provencessa lukijoille, Sipoon Sanomien lukijoille, sukulaisille, ystäville ja kannustajille! Tämä on ollut uskomaton matka kaikin puolin. Ja vielä viimeiseksi, kiitos Provence! Annoit meille enemmän kuin olisimme ikinä osanneet odottaa, tulet aina olemaan osa elämäämme.

Lämmintä ja aurinkoista kesää toivotellen
Tiina

P.S. 
Ruokablogi It' s so food! jatkaa vielä toistaiseksi elämäänsä. Tervetuloa mukaan! 
Instagramista löydät minut nimellä @tiina bergman

Blogin ensimmäinen kansikuva ja yksi ensimmäisistä kuvistani Aix en Provencessa <3.

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Ensimmäiset jäähyväiset

Tänään se paljon pelkäämäni päivä sitten tuli. Esikoisemme, se suloinen teinipoika, jonka kanssa Ranskaan neljä vuotta sitten muutimme, palasi Suomeen. Kuskasin molemmat herrat iltapäivällä lentokentälle odottaen suurta itkua ja tunteiden purkausta. Turhaan. Mieli oli haikea, mutta luottavainen ja ylpeä. Kyllä se pärjää. Fiksu ja ihana nuori mies, nyt on aika päästää irti.

En ikinä suurimmissakaan unelmissani olisi uskonut mitä kaikkea tämä aika voisi lapsillemme merkitä. Aluksi oli vaikeaa saada teini-iän kynnyksellä olevaa poikaamme rohkaistua lähtemään, mutta onneksi jalkapallo vei voiton. Nyt futari oli sitä mieltä, että onneksi muutimme, sillä sanoin ei voi kuvata sitä, miten siistiä kaikki on ollut. Alkuaikojen vaikeuksista huolimatta ystäviä on ympäri maailmaa ja ymmärrys erilaisista kulttuureista ja tavoista ei herätä enää minkäänlaista kummastusta. Kaikki on ollut niin hienoa! Mutta hienoa on palata myös Suomeen, jossa odottavat ystävät ja sukulaiset. 
-We're taking back, what is ours! oli yksi tervetulotoivotuksista.

Meille vanhemmillekin toukokuu on ollut tunteiden myllerrystä. Toisaalta loppukokeet aiheuttivat huolta, mutta suurimpana huolena on ollut tyhjenevä pesä. Nyt on pakko päästää irti ja antaa siipien kantaa, vaikka monsieur tuleekin olemaan alkuviikkoina vielä tukena. Sitten se on siinä. Uusi elämä Suomessa, mutta onneksi vielä toistaiseksi kotona Kissankulmassa.

Jäähyväisiä vietimme ensimmäisen kerran viime viikonloppuna, jolloin kaikille IB lukion päättäneille järjestettiin upea juhla. Provence näytti jälleen parhaita puoliaan viinitilan ympäristössä, vuorten kupeessa. Oli mukava jutella niin opettajien, oppilaiden kuin vanhempienkin kanssa ja toivottaa kaikille hyvää jatkoa. Harva ystävistämme on jäämässä Ranskaan, mutta onneksi tänä päivänä yhteydenpito on superhelppoa.

Seuraavat viikot vietämme mademoisellen kanssa naisten elämää Aix en Provencessa. Pikkuisen koulu jatkuu vielä kolme viikkoa, jonka jälkeen saamme monsieurin takaisin Ranskan kotiin. Vaikka muuton takia tekemistä on paljon, aiomme nauttia kesälomasta kaikin tavoin. Suomeen on jo ikävä, mutta painamme ne fiilikset toistaiseksi taka-alalle ja käytämme uikkareita mahdollisimman paljon.

Vielä en uskalla kaikkia asioita syvemmin miettiä, vaan keskitymme mademoisellen kanssa normaaliin arkielämäämme. Aamulla syömme aamupalan ja lähdemme kouluun. Valmistaudumme koeviikon loppuun, istumme ruuhkassa ja ilta menee jännittäessä Money Drop ohjelmaa. Pelaamme junapeliä ja otamme jalkakylvyn. Lakkaamme kynnet. Siinäpä se.

Miehiä tulee varmasti ikävä, mutta yhden asian huomasimme jo tänään. Vessa ei ole koko ajan varattu. Sinne voi mennä koputtamatta ja kyselemättä. Pyykkiä tulee vähemmän ja tiskikonekaan ei vaadi jatkuvaa tyhjennystä. Ruokaakin voimme tehdä silloin, kun hyvälle tuntuu ja sen ei ole pakko sisältää lihaa. Eihän tämä hullumpaa ole. (ainakaan toistaiseksi...)