torstai 19. helmikuuta 2015

Kaksi maata, kaksi kotia

 Ensi viikolla alkaa jälleen kouluissa kahden viikon talviloma ja olosuhteiden pakosta lähdemme viettämään sitä mademoisellen kanssa kaksistaan Suomeen. Kuullostaa siltä, että "kaksi poikamiestä vapaana luonnossa" pariviikkoinen ei haittaa miesväkeämme yhtään.
-Isi sitten tilataan roskaruokaa ja katsotaan joka ilta telkusta futista. Käydään salilla ja potkimassa palloa kentällä!
Mutta voihan se olla, että parin viikon jälkeen meidät naiset toivotetaan jo lämpimästi tervetulleiksi kotiin. Kunhan uhoavat. Mokomat miehet.

Kun katselin meidän viime vuosien talvikuvia Suomesta, jäi saldo todella laihaksi. Tuntuu kuin lunta ei olisi ollut kertaakaan sinä aikana, kun olemme asuneet Ranskassa. Tai sitten ensilumi on satanut maahan juuri sinä päivänä kun olemme palanneet takaisin Provenceen. Ei siis ihme, että mademoisellen suurin toive on päästä pulkkamäkeen, hiihtämään ja luistelemaan, mikäli nyt varusteita sattuu väliaikaisesti ystäviltä löytymään. Jäälyhdyistäkin kuului isovanhempien kanssa olevan puhe.Niin ja leipomisesta, tietenkin.

Lapsena talvi oli ihanaa aikaa, jolloin lumessa leikittiin ja rakennettiin lumilinnoja. Kerrostalomme ulkopuolella oli valtavat lumivallit, joihin rakensimme tunneleita, luolia ja linnan rappusia. Kotoa kannoimme pimeän tullen portaille kynttilälyhtyjä ja jos sattui oikein hyvä tuuri, linna jäätyi yöpakkasten aikana ja saimme leikkiä siellä monta päivää ennen kuin seuraava lumikuorma kasattiin päälle.

Missä vaiheessa lumi ja pakkanen sitten vaihtuivat ikuiseksi kitinäksi ja valittamiseksi? En tiedä. Vuosiin en kuitenkaan ole tykännyt talvesta, mutta nyt olen ehkä selvittänyt syyn. Ongelma ei ole kylmyys eikä lumikaan, vaan se pimeys. Kun aurinkoa ei näy viikkokausiin. Kun vettä tai lunta tulee taivaalta päivätolkulla. Kun päivän valoisimmat hetket kestävät vain muutaman tunnin. Välimeren ilmaston jälkeen sen on vasta oikeasti tajunnut. Suomen talvi on pimeä. Ei edes harmaa, vaan tosi pimeä. Siitä se kaikki kurjuus on kiinni.

Lähdemme lomalle kuitenkin positiivisin mielin. Lunta tuntuisi olevan Etelä-Suomessakin ja pakkasta kuuluu viime päivinä riittäneen. Saunaa ei tarvitse kaukaa hakea ja kaiken lisäksi se on tarpeeksi kuuma. Uimahallissa tulee lämmintä vettä ja sauna löytyy sieltäkin. Ehkä jopa liukumäki ja poreallas. Parasta on kuitenkin tavata sukulaisia ja ystäviä ruokapöydän ääressä, päivittää kuulumisia ja jutella hömppää. Ja syödä karjalanpiirakoita tietenkin.

Joka loman jälkeen lähtö on ollut vaikeaa, mutta tällä kertaa uskon sen olevan helpompaa. Nyt tiedämme milloin palaamme ja sen jälkeen meillä ei enää ole kiire mihinkään. Syksyllä ehdimme tavata kaikkia tärkeitä ihmisiä ilman mitään aikataulua ja ystävät voivat jopa piipahtaa kahville ilman etukäteissuunnitelmaa. Ainoa asia mikä pelottaa on se, kun palaamme takaisin Provencen kotiin, niin miten vaikeaa lähteminen sieltä elokuussa tulee olemaankaan?

P.S. Alla olevissa kuvissa ensimmäisen talven tunnelmia Suomesta ja Provencesta. Tänä vuonna ei helmikuussa taideta vielä rannalla ilman sukkia leikkiä.




lauantai 14. helmikuuta 2015

Viikon paras päivä!

Pitkän tauon jälkeen pääsin vihdoin mukaan patikoimaan vaellusryhmämme kanssa. Päivän aikana kirkastui jälleen, miksi olen hurahtanut tähän harrastukseen. Raikas ulkoilma, liikunta ja upeat maisemat lisättynä mielenkiintoisilla ihmisillä on parasta hengenravintoa. Jokaisen reissun jälkeen olen kuin uudestisyntynyt ja täynnä energiaa, vaikka jokainen lihas huutaa hoosiannaa.

Viime viikon retki oli muutakin kuin pelkkää patikointia, ja siksi se ansaitsee maininnan täällä blogissa. Suuntasimme heti aamusta Lamanon kylään, jossa sijaitsee Les Grottes de Calèsin luolat ja näköalapaikka. Jälleen yksi niistä Provencen helmistä, joihin en ilman ryhmää olisi milloinkaan eksynyt. 

Patikkapäivän aikana ihastelimme lumista metsämaisemaa, aurinkoisia rinteitä ja lumihuippuisia vuoria. Reitin varrelle osui Roquemartinen keskiaikaisen linnan rauniot, missä nautimme niin upeista näköaloista kuin lounaastakin. Raunioiden alapuolella sijaitseva kyyhkyslakka oli sen ajan postitoimisto, missä majaa piti jopa 1600 kyyhkystä.

Lopuksi vaelsimme vielä läpi oliivi- ja viinitarhojen, ihmettelimme vanhoja kappeleita ja palasimme Lamanoon, missä tutustuimme kivikautisiin asumuksiin. Kylään voi tehdä päiväretken ilman patikointiakin, sillä näköalat vuorelta ovat huikeat ja museo varmasti mielenkiintoinen. 

Tervetuloa kuvien kera mukaan patikkareissulle Provenceen!

(niitä on tällä kertaa aika runsaasti...)

Lisätietoja: