Aurinko

Aurinko

maanantai 20. lokakuuta 2014

Intimiteettisuoja

Suomi on tunnetusti hyvin tarkka kansalaisten intimiteettisuojasta ja eritoten silloin, kun kysymys on lapsista. En sano etteikö Ranskassakin sitä kunnioitettaisi, mutta ihan arkisissa tilanteissa sen puuttuminen on välillä hämmästyttänyt.

Ranskalaisissa kouluissa on tapana järjestää vanhempaintapaaminen pari kertaa vuodessa. Toisissa kouluissa se järjestetään arki-iltana, mutta meidän lasten kouluissa kokoonnumme kouluille tiettynä lauantaina. Jokaiselle lapsen opettajalle varataan netin kautta viiden minuutin aika ja on sanomattakin selvää etteivät ajat pidä paikkaansa. Lopputuloksena on älyttömät jonot opettajien luokkien edustalla ja joka kerta narisemme muiden vanhempien kanssa siitä miten aikataulut pettävät. Viime kerralla jätin kokonaan menemättä, sillä monen tunnin jonottaminen vesisateessa luokkien ulkopuolella ei ollut se, mitä lauantaiaamuna ensisijaisesti olin ajatellut tehdä.

Opettajien keskusteluissa käydään läpi mahdollisia ongelmia opiskelussa sekä kokeiden ja testien arvosanoja. Tässä tullaankin sitten varsinaiseen aiheeseen. Opettaja nimittäin näyttää oppilaan arvosanat vihkostaan, josta voi kätevästi samalla nähdä kaikkien muidenkin arvosanat. Numeroita tai nimiä ei peitellä, vaan vihko on pöydällä avoimena ja jos et heti sattunut kaikkea näkemään, voit vilkuilla sitä vaivihkaa keskustelun lomassa. Ainoastaan yksi opettaja on antanut meille arvosanat erillisellä lapulla ja hänkin oli esikoisemme ruotsalainen historianope.

Loukatessani jalkani lenkkipolulla, jouduin turvautumaan läheisen yksityissairaalan päivystykseen. Siinä käytävällä odottaessa sairaanhoitaja huusi nimeltä potilaita sisään päivystyshuoneeseen. Saapuessani vuorollani sisään minut istutettiin toisen potilaan viereen ja lääkäri tuli tiedustelemaan vaivani laatua. Samaan aikaan toinen lääkäri ja sairaanhoitaja kävivät vieressäni istuneen pojan tilannetta läpi. Keskusteluissa kävi selvästi ilmi, mikä kummallakin on huolena, minä tosin en onnekseni kaikkea kaverin murheista ymmärtänyt. Sama tilanne oli tutkimusten jälkeen, kun lääkkeet ja hoito-ohjeet käytiin läpi jälleen toisen potilaan istuessa viereisellä tuolilla. Jopa käytävällä odottaneet potilaat saattoivat kuulla kaiken, sillä päivystyshuoneen ovi oli sepposen selällään ja ovella norkui jatkuvasti uusia ihmisiä.

Viimeisin tapaus sai minut jo repeämään nauruun. Monsieur varaili eräänä sunnuntaina netin kautta junalippuja Pariisiin. Satuin sivukorvalla kuulemaan, kuinka hän murahteli vierustoveriaan ja alkoi vaihtamaan istumapaikkaa, jonka varausjärjestelmä oli hänelle automaattisesti antanut. Kävi ilmi, että ostaessasi junalippua järjestelmä näyttää nimeltä vieressäsi istuvan matkustajan. Siis oikeasti! Tässä tapauksessa monsieur tosin oli vain tyytyväinen, kun sai paikkansa vaihdettua, sillä vierustoveri olisi ollut tuttu, mutta varsin suulas madame ja mahdolliset aamu-unet aikaisessa pikajunassa olisivat menneet mönkään.

Välillä en tiedä mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella. Koulussa asiaan olisi tehnyt mieli puuttua, mutta leimattaisiinko minut hankalaksi vanhemmaksi ja onko asia sittenkään niin arkaluontoinen? Jos vaivani lääkärissä olisi ollut intiimimpi, olisiko tilanne silti hoidettu samalla tavalla? Entäpä junamatkustajan anonymiteetti? Mitä jos matka on puolisalainen ja asiakas ei halua paljastua Pariisin matkalaiseksi?

Kaikkein hämmästyttävintä minusta tässä on se, ettei kukaan tunnu kiinnittävän intimiteettisuojaan mitään huomiota. Tuntuu kuin sinun asiasi olisi meidän kaikkien asia, eikä aina niin positiivisessa mielessä. Avoimuus on tietysti hyvä juttu, mutta rajaisin sen kuitenkin suomalaiseen tapaan vähän toisin. Tällaisissa tilanteissa tunnen edelleen olevani kovin tiukkapipoinen pohjoisen asukas, jolle maassa maan tavalla mentaliteetti on välillä korkean kynnyksen takana.











torstai 9. lokakuuta 2014

Chez Mathilde

Lokakuun ensimmäinen päivä tarkoittaa perheessämme juhlia. Kävi nimittäin niin onnekkaasti, että vuonna 2006 saimme elämämme parhaimman hääpäivälahjan, kun mademoiselle syntyi ukkosen ja syysmyrskyn keskelle. Eipähän pääse vuosipäivä unohtumaan meiltä kummaltakaan.

Ranskassa olemme kuin vahingossa hypänneet lasten synttärijärjestelyissä aikamoiseen hypervarusteluun. Mademoisellen luokka on pieni, joten olemme joka vuosi halunneet kutsua kaikki luokan kahdeksan tyttöä syntymäpäiväjuhliin. Muistan kun päiväkotiaikana mademoiselle oli ainoa, joka luokan ovella ei ystävän kutsua saanut ja silloin päätin että maksoi mitä maksoi, me kutsumme tästä lähtien juhliin joka ikisen luokkakaverin.

Vuosien aikana olemme järjestäneet synttärit mm. teatterissa (siitä olen kertonut täällä) sekä viime vuonna kiipeilypuistossa. Kun edellisellä kerralla stressasin leipomisia, tarjoiluja sekä lahjapusseja sillä lopputuloksella, että iso kakku jäi lapsilta syömättä, päätin tänä vuonna ulkoistaa asiat ammattilaiselle.

Minusta ei vaan ole ohjelmäpäälliköksi eikä leipuriksi, varsinkin kun kustannukset tuntuivat loppupelissä olevan samaa luokkaa ostetussakin palvelussa. Ulkoistaminen on siinäkin mielessä parempi vaihtoehto, että kolmen tunnin synttärit kahdeksalle vilkkaalle tytölle kerrostalohuoneistossa on jokseenkin hermoja repivää kaikille osapuolille. Vaikka kaikki ystävät ovat tällä hetkellä englanninkielentaitoisia, tuntui silti turvallisemmalta, että ison ryhmän mukana on myös yksi täysin ranskankielinen aikuinen.

Tällä hetkellä mademoiselle ystävineen on erityisen innostunut leipomisesta ja kuppikakuista, joten päätin varata tytöille leipomisiltapäivän ihanan Mathilden kokkikoulussa, Aix en Provencen keskustassa. Keittiö ruokailuhuoneineen sijaitsee vanhassa talossa, jossa on korkeat huoneet ja isot ikkunat kauppakadulle. Mathilde tarjoaa kokkikursseja niin aikuisille kuin lapsillekin ja on todella ammattitaitoinen järjestelyissään. Meidän tuli vain saapua paikalle ajoissa ja kaikki muu hoitui madamen puolelta.

Ranskaankin on rantautunut tapa antaa vieraille pieni pussi makeisineen kotiinviemisiksi. Tämä tuntuu minusta tosi hölmölle, mutta koska sitä kuitenkin odotetaan, olisi epäkohteliasta jättää asia hoitamatta. Tällä kertaa pääsimme pälkähästä, koska jokainen sai viedä kotiin tekemiään leipomuksia. Lisäksi tytöt saivat mukaansa reseptit, joten kakkuja voi niiden avulla tehdä myöhemmin myös kotona. Palaute vanhemmilta oli positiivinen, sillä karkkeja ja pientä sälää on jokaisessa perheessä tarpeeksi muutenkin.

Ystävien synttäreitä olemme juhlineet moneen otteeseen erilaisissa sisäleikkipuistoissa, muutama kaveri on pitänyt kotisynttärit puutarhassa ja kerran mademoiselle on käynyt myöskin hohtokeilaamassa. Vaikka itse olemme olosuhteiden pakosta joutuneet pitämään juhlia kodin ulkopuolella, eivät kotisynttärit ole lainkaan huono vaihtoehto. Kesäaikaan Provencessa mukaan otetaan uimapuku, sillä useinmiten omakotitaloissa asuvilla perheillä on pihassaan uima-allas. Paljon muuta ohjelmaa ei silloin edes tarvitse miettiä ja mikä onkaan parempi vaihtoehto kuin juhlia lasten kanssa ulkona, jolloin jokainen saa purkaa energiaa pihalla mielin määrin.

Juhlat onnistuivat yli odotusten ja Mathilden mukaan tyttöjen kanssa oli helppo toimia. Kokkailun jälkeen puhallettiin kynttilät, laulettiin ja jaettiin lahjoja, joita tälläkin kertaa tuli enemmän kuin tarpeeksi. Itse asiassa minua hirvitti se, miten kalliita ja isoja lahjoja ystävät olivat ostaneet, vähempikin olisi riittänyt. Nyt erilaisten leipomiskoneiden muovisia osia on ympäri olohuonetta ja emme ole vielä edes ehtineet kokeilla kaikkia vempaimia, mitä lahjapaketeista löytyi. Pitäisiköhän ensi vuonna keksiä joku parempi idea tähän lahjatulvaan.

Hääpäivääkin ehdimme juhlistamaan synttäreiden jälkeen, joten nyt voidaan taas hyvin odotella vuosi ennen seuraavia hulinoita. Kerran vuodessa on kiva juhlia kunnolla, mutta stressiä en näistä hommista suostu enää ottamaan.   

Mathilden kokkikurssit löytyvät täältä: