keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Valojen louhokset - Carrières de Lumièrs

Saimme pääsiäisen jälkeen isovanhemmat Provenceen vierailulle ja koska anoppini on lahjakas taiteilija, halusin viedä heidät Les Baux de Provenceen katsomaan valo- ja ääniteosta.

Carrières de Lumièrs on vanha louhos, josta on aikoinaan louhittu valkoista kalkkikiveä läheisen keskiaikaisen linnoituksen sekä Les Baux:n kylän rakennusmateriaaliksi. Kun Saint Rémyn alueella kalkkikiven kulutus kasvoi, kehitettiin uusia menetelmiä, joilla valkoisista luolista saatiin lohkaistua rakennusaineiksi massiivisia lohkareita. Tämän johdosta kaivoksesta muodostui valtavia saleja sisältävä luolasto, joka jouduttiin kuitenkin sulkemaan v. 1935. Kaunis kalkkikivi joutui väistymään modernimpien raaka-aineiden tieltä.

Oltuaan suljettuna parikymmentä vuotta, louhos sai uuden elämän visionääri Jean Cocteau:n ihastuessa paikkaan. Hän kuvasi luolastossa elokuvaa Orpheuksen testamentti, joka valmistui v. 1959. 70-luvun lopulla Joseph Svoboda alkoi luoda paikkaan modernia ääni- ja valoshowta, mitä on tuotettu Les Baux:ssa nyt jo yli 30 vuotta.

Tänä kesänä Carrières de Lumières:ssa esitetään renesanssin jättiläisten Michelangelon, Leonardo da Vincin ja Raphaelin teosten pohjalta valmistunutta upeaa valoshowta. Astuessasi sisään sukellat ihmeelliseen valojen, taidemaalausten ja klassisen musiikin symbioosiin. Aluksi olet kahdeksan minuutin mielikuvitusmatkalla Jules Vernen jalanjälillä, jonka jälkeen alkaa huima 40 minuutin renesanssishow. Tälle esitykselle on vain yksi sana, upea.

Provence on mitä erilaisempaa taidetta täynnä, mutta jos aikaa on vain yhteen, älä jätä tätä kesälomamatkalla väliin. Uskallan väittää, että paikasta pitävät myös ne, jotka eivät ole suuria taiteen ystäviä. Carrières de Lumières on ehkä hienointa, mitä olen täällä koko aikana taiteen puolelta kokenut ja kesällä aiomme käydä siellä vielä uudemman kerran. Mademoiselle ei nimittäin halua palata Suomeen ilman, että olisi nähnyt valojen louhokset. En haluaisi minäkään, nyt kun tiedän mitä paikka pitää sisällään.

P.S. Valokuvat eivät kerro ihan totuutta, sillä luolastossa on aivan pimeää, mikä tekee valoteoksesta vieläkin upeamman.







sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Loma

Huhti-toukokuu on ollut yhtä lomailua ja siksipä on ihan pakko palata parin viikon takaiseen naisten reissuun, jonne miehiä ei huolittu mukaan. Tai okei, kumpikaan ei kiireiltään ehtinyt, olishan me ne huolittu. Matkaseuraksi saimme mademoisellen serkun ja kummitädin, joten seura oli mitä parhainta.

Yksi Etelä-Ranskan parhaimpia puolia ovat lyhyet välimatkat, varsinkin jos haluaa lomailemaan meren rannalle. Tunnissa pääsee ihan toisenlaisiin maisemiin ja niitä lähdimme hakemaan akselilta Saint-Raphaël, Fréjus, Cannes ja Sainte-Maxime. Nizzan suuntaan mentäessä turismi nostaa päätään ihan toisella tapaa ja suurimpana erona kotikulmiimme oli ihmisten englanninkielen taito. Vain tunnin päässä kotoa tuntui kuin olisimme olleet ulkomailla.

Saint-Raphaël ja Fréjus ovat aikojen kuluessa kasvaneet yhteen, joten tuntuu kuin ne olisivat yhtä ja samaa kaupunkia. Molemmilla puolilla on hienohiekkaisia, hoidettuja ja kirkasvetisiä uimarantoja sekä venesatamia. Hotelleja on hotellien perään, kuten myös ravintoloita, mutta lomaillessa tietty turistimaisuus ei häiritse. Päinvastoin, olimme iloisia runsaista palveluista ja tähän aikaan vuodesta missään ei ollut tungosta eikä ruuhkaa.

Saint-Raphaëlista kulkee laivoja lahden toiselle puolelle Saint Tropeziin pari kertaa päivässä ja aluksi mietimme laivamatkaa merelle. Lopulta päädyimme kuitenkin autoon, jolla huristelimme rannikkoa itään ja länteen. Matka Cannesiin oli huikea, sillä tie mutkitteli meren yläpuolella upeiden maisemien kera. Joka puolella oli vielä kevään kukkia ja väriloistoa, joten kuskina olisi tehnyt mieli pysähdellä vähän joka mutkassa. Cannesissa valmistauduttiin toukokuun elokuvajuhliin ja muistelimme mademoisellen kanssa yhtä uimaretkeämme kaupungin kuuluisalle rannalle.

Loman aikana piipahdimme myös Sainte-Maximen merenrantakaupungissa, joka sijaitsee Saint Tropezin lahdella. Kaupunki on viehättävä sekoitus provencelaista pikkukylää ja tyylikästä purjehtijoiden satamakaupunkia. Kapeilta kaduilta löytyi ihania putiikkeja ja rantakadulta viihtyisiä ravintoloita. Matkan varrelta mieleen jäivät lukuisat pienet poukamat hiekkarantoineen ja harmittelimme uimavarusteitamme, jotka odottivat meitä hotellissa.

Autoretkien lisäksi lomaan kuului aamulenkkejä, uima-allaselämää ja tietysti hyvää ruokaa. Aika täydellinen pakkaus, vaikka kotiinkin oli kiva palata. Maanantaina olemme jälleen täysipainoisesti arjen syrjässä kiinni ja aloittelemme viimeistä kuukautta koulussa. Nuori herra tosin on jo vahvasti voiton puolella, sillä lukio on muutamaa loppukoetta vaille taputeltu. Ensi viikonloppuna pääsemme juhlimaan ja ne juhlat esikoinen on toden totta ahkeroimisellaan ansainnut.